Pystyyn haudattu

· WSOY
Carte electronică
158
Pagini
Evaluările și recenziile nu sunt verificate Află mai multe

Despre această carte electronică

Pohjoistuulen takana, Perämeren kivikkorannoilla kalastaja Aaro elää yhtä aikaa menneisyyttä ja tätä päivää. Vanhan miehen elämä avautuu vähä vähältä kuin merirysän nielu, kun hänen poikansa Bruuno saapuu redille mustalla laivalla, joka kantaa ylpeää nimeä Aldebaran. Isän ja pojan kohtaaminen pirstoo tyhjyyden tunteen ja kuolleet nousevat todistamaan vanhoista nöyryytyksistä.Joni Skiftesvik leikkaa taitavasti kuin elokuvaohjaaja yhteen tätä päivää, eilistä, syntymää, luopumista. Aika ja paikka katoavat. Ne sulautuvat ikivanhaksi kysymykseksi: kuka on hyvä, kuka paha - vai ovatko kaikki vain olosuhteitten muovaamia tahdottomia vaeltajia.Sillä hetkellä, kun kuolleitten tahto ulottuu ohjaamaan elävien liikkeitä kuoriutuu jokainen ilkialastomaksi raadollisten sivullisten piiskattavaksi. Silloin häväisty Lankku-Kristus ja merensoutaja Aaro saavat hyvityksen, mutta musta tähti Aldebaran vaatii oman palkkionsa.Joni Skiftesvik on kirjoittanut romaanin, jolle antavat voimaa uskalias rakenne ja syvä myötäeläminen pienten unohdettujen ihmisten kanssa.

Evaluează cartea electronică

Spune-ne ce crezi.

Informații despre lectură

Smartphone-uri și tablete
Instalează aplicația Cărți Google Play pentru Android și iPad/iPhone. Se sincronizează automat cu contul tău și poți să citești online sau offline de oriunde te afli.
Laptopuri și computere
Poți să asculți cărțile audio achiziționate pe Google Play folosind browserul web al computerului.
Dispozitive eReader și alte dispozitive
Ca să citești pe dispozitive pentru citit cărți electronice, cum ar fi eReaderul Kobo, trebuie să descarci un fișier și să îl transferi pe dispozitiv. Urmează instrucțiunile detaliate din Centrul de ajutor pentru a transfera fișiere pe dispozitivele eReader compatibile.