Orlando

· Lindhardt og Ringhof
ای بک
246
صفحات
درجہ بندیوں اور جائزوں کی تصدیق نہیں کی جاتی ہے  مزید جانیں

اس ای بک کے بارے میں

Virginia Woolfin hauskin ja kepein teos!

Klassikkoromaani leikittelee sukupuolella ja yhdistelee eri tyylilajeja.

Orlando on nuori aatelismies, joka kasvaa 1500-luvun Englannissa. Hän kulkee kepeästi vuosisatojen halki ja kohtaa matkoillaan kunkin aikakauden suuria ajattelijoita. Orlando on kunnianhimoinen runoilija, joka viettää vapaa-aikansa kosiskelemalla hovien kauniita naisia. Kolmenkymmenen ikävuoden paikkeilla hän muuttuu äkisti naiseksi. Orlandon elämä muuttuu tyystin, naisia kun koskevat aivan erilaiset yhteiskunnalliset odotukset.

Virginia Woolfin 1500-luvulta 1900-luvun alkuvuosikymmeniin ulottuva romaani liikkuu ajassa ja paikassa kiehtovasti, vailla rajoituksia. Feminismin klassikkona pidetty teos yhdistää fantasiaa, elämäkertatyylistä proosaa ja historiallista romaania. Yhtä vahvasti ovat esillä niin sukupuolen, taiteen kuin ajan teemat, sekä historia, jossa Orlando liikkuu kuin aikamatkustaja.

Orlandosta on tehty vuonna 1992 samanniminen elokuva, jonka pääosassa nähdään Tilda Swinton. Lisäksi romaanista on tehty muun muassa näytelmä- ja oopperasovituksia.

Virginia Woolf (1882–1941) oli englantilainen kirjailija, kriitikko ja tasa-arvon puolestapuhuja. Woolf on kirjoittanut useita teoksia, jotka ovat myöhemmin nousseet klassikoiksi, kuten Mrs. Dalloway, Orlando ja Oma huone. Häntä pidetään yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä kirjailijoista.

اس ای بک کی درجہ بندی کریں

ہمیں اپنی رائے سے نوازیں۔

پڑھنے کی معلومات

اسمارٹ فونز اور ٹیب لیٹس
Android اور iPad/iPhone.کیلئے Google Play کتابیں ایپ انسٹال کریں۔ یہ خودکار طور پر آپ کے اکاؤنٹ سے سینک ہو جاتی ہے اور آپ جہاں کہیں بھی ہوں آپ کو آن لائن یا آف لائن پڑھنے دیتی ہے۔
لیپ ٹاپس اور کمپیوٹرز
آپ اپنے کمپیوٹر کے ویب براؤزر کا استعمال کر کے Google Play پر خریدی گئی آڈیو بکس سن سکتے ہیں۔
ای ریڈرز اور دیگر آلات
Kobo ای ریڈرز جیسے ای-انک آلات پر پڑھنے کے لیے، آپ کو ایک فائل ڈاؤن لوڈ کرنے اور اسے اپنے آلے پر منتقل کرنے کی ضرورت ہوگی۔ فائلز تعاون یافتہ ای ریڈرز کو منتقل کرنے کے لیے تفصیلی ہیلپ سینٹر کی ہدایات کی پیروی کریں۔