Murrettu

Suomen E-painos Oy
電子書
170
評分和評論未經驗證  瞭解詳情

關於本電子書

Murrettu kertoo tunteikkaasti miehen tarinan IT-alan varjossa YT-myrskyjen vihmoessa yllätettyjen sieluja. Tapahtumat sijoittuvat mobiilialan yrityksen Oulussa toimivaan yksikköön. Alihankintaa tekevän Haba Softwaren suuri kansainvälinen asiakas päättää muuttaa strategiaa, jolloin koko ala peittyy synkän pilven alle. Kertomus kuljettaa päähenkilönsä, esimiehenä työskentelevän Jasun, rankkojen kokemusten läpi, jotka pakottavat hänet kyseenalaistamaan omat arvonsa ja saavutuksensa. Kestääkö hän nähdä itsensä alastoman totuuden edessä? Millaiseksi ihmiseksi urakehitys on hänet muovannut? Murrettu on kertomus myös siitä, miten pieni ihminen on vallanhimon sokaiseman työyhteisön kurimuksessa uhrattavissa ahneuden ja koston alttarille.
 
Esa Nakkila (s. 1970) on kotoisin Vaasasta. Hän harrastaa kirjoittamista IT-alan töistään huolimatta. Liikunnallisia harrastuksia vahvasti haittaavat televisio ja sosiaaliset mediat, joiden orjaksi hän ei missään nimessä tunnustaudu. Nakkilalta on aiemmin julkaistu teokset Kuoleman koskettamat, C.S.I. Oulu - Raato rannalla ja Luontoisetuja.

為這本電子書評分

歡迎提供意見。

閱讀資訊

智慧型手機與平板電腦
只要安裝 Google Play 圖書應用程式 Android 版iPad/iPhone 版,不僅應用程式內容會自動與你的帳戶保持同步,還能讓你隨時隨地上網或離線閱讀。
筆記型電腦和電腦
你可以使用電腦的網路瀏覽器聆聽你在 Google Play 購買的有聲書。
電子書閱讀器與其他裝置
如要在 Kobo 電子閱讀器這類電子書裝置上閱覽書籍,必須將檔案下載並傳輸到該裝置上。請按照說明中心的詳細操作說明,將檔案傳輸到支援的電子閱讀器上。