Oli vuosi 2016, kun toimittaja Kaj Kunnas koki elÃĪmÃĪssÃĪÃĪn kamalia hetkiÃĪ. Ensin hÃĪn sai aivoinfarktin ja sitten vaimo sairastui rintasyÃķpÃĪÃĪn. Kunnas tiesi, ettÃĪ vaikeiden kokemusten jÃĪlkeen hÃĪnen oli aika sanoa hyvÃĪstit Ylelle. HÃĪn halusi ihmisten pariin, keskustelemaan tÃĪrkeistÃĪ asioista â etsimÃĪÃĪn elÃĪmÃĪn punaista lankaa. NÃĪihin keskusteluihin perustuu kirja Kohtaaminen.
Kaksiosaisessa kirjassa Kunnas keskustelee monen kiinnostavan ja menestyneen ihmisen kanssa esimerkiksi elÃĪmÃĪnarvoista ja selviytymisestÃĪ. Mukana ovat muun muassa Tarja Halonen, Jorma Uotinen ja Shefki Kuqi. TÃĪmÃĪ on kirjan ensimmÃĪinen osa.
Kohtaaminen on kirjasarja, joka vie lukijan perimmÃĪisten kysymysten ÃĪÃĪrelle. Miten selvitÃĪ vaikeuksista? Millaista on hyvÃĪ elÃĪmÃĪ? Kaj Kunnas (s. 1963) tyÃķskenteli Ylen toimittajana yli kaksikymmentÃĪ vuotta. HÃĪn on julkaissut kolme tietokirjaa. Toimittaja Paavo Nurmi on kirjoittanut useita urheiluaiheisia kirjoja. HÃĪn on alun perin Oulun seudulta kotoisin ja on tyÃķskennellyt muun muassa viihdetoimittajana.
āļāļēāļĢāļāļķāđāļāļāļēāļāļāđāļāļ